Tänään kieriskelin itseinhossa ja -säälissä koko aamupäivän. Sitten tein parhaan päätöksen ikinä - laitoin lenkkarit jalkaan ja lähdin ulos. Kävelin 30 minuuttia, vitutti edelleen. Kävelin 30 min lisää, vitutti hieman vähemmän. Kävelin vielä noin 20 minuttia ja sitten aloin juosta. Juoksin parin minuutin pyrähdyksiä noin viiden minuutin välein. Pyrytti ja tuuli mutta tuntui ihanalta. Kahden tunnin lenkin jälkeen
vitutus oli tipotiessään, itseinhokin laantunut merkittävästi.
Tällä tavalla mun pitäisi hoitaa turhautumustani
eikä ahmimalla silmät sumeina. Tällaisinä hetkinä kun mieli on kirkas, näkee todellakin miten sairasta tää mun touhu on ollu. Haluan mahdollisimman kauas tästä syömisvammailusta ja paskasta, joka vie mun elämän.
