Negatiivisten tunteiden käsittelyä

(aamuyön pohdiskeluja, jälkeenpäin editoituna)

Tän mä osaan liian hyvin:

hermostuttaa -> syön, että tulisir rauhallisempi olo

surettaa -> syön, koska se tuo lohtua

on tylsää -> syön, tuntuupahan siltä, että tekisi jotain

voin pahoin fyysisesti -> syön, koska uskottelen itselleni pahan olon johtuvan nälästä

Tainnutan negatiiviset tunteet ruoalla, koska ruokakoomassa ei tarvitse ajatella mitään. Kun ajattelen ”antaa mennä, ihan sama”, viritän itselleni ansaa. Ahmimisen jälkiseuraukset on käsiteltävä myöhemmin. Tällä tavalla mä vaan lykkään ja moninkertaistan pahaa oloani.

Luin jostakin, että kun yritää tehdä jonkun muutoksen, pitäisi kuvitella itsensä tilalle pieni lapsi. Ei pienelle lapselle kannata asettaa älyttömiä tavoitteita ja jyrkkiä rajoja, silloin lapsi joutuu paniikkiin ja alkaa toimia päättömästi. Pitää purkaa suuret kokonaisuudet mahdollisimman pieniksi paloiksi ja keskityttävä siihen, että suunnitelma toimii pidemmän päälle, että rajat ovat sellaisia, joiden kanssa voi elää ja rakentaa niistä uusia, parempia rutiineja.

Nykyisin mun on tosi vaikeaa pakottaa itseäni tekemään mitään. Ehkä olen yrittänyt elää omien, sekopäisten rajojeni mukaan, ”hampaat irvessä” jo tarpeeksi monta kertaa. Ainoa tapa, millä voi oikeasti pärjätä ja edetä tässä elämässä, on nostamalla kissa pöydälle, käsittelemällä päässä pyörivät ajatukset ja sisällä vellovat tunteet TERVEELLÄ TAVALLA. Oli se tapa sitten mikä tahansa, vaikka hillitön shoppailu, äidille soittaminen, lehtien leikkaaminen, hikilenkki, blogin kirjoittaminen, laulaminen, siivoaminen, piirtäminen, itkeminen, yksin tanssiminen, peilin edessä irvistely, tyynyyn huutaminen… kunhan se ei ole ahmimista.

Tällä hetkellä mun pää on kuin komero, joka on niin täynnä rojua, että kun sen ovea raottaa, näkee pikku vilauksen siitä tavaran määrästä, joka uhkaa romahtaa päin näköä. Kun mä oon ahminu, oon vaan sysännyt negatiivisia tunteita tiukemmin piiloon ja lukinnut komeron oven visusti. Tällä hetkellä näen sen kaiken paskan alle romuksi jäämisen uhkan… mutta jostakin päin on aloitettava.