Uudenvuodenlupaus 2011

Vuosi vaihtui taas kerran ja yksi lupauksistani (lupausten tekeminen on kivempaa kuin tinojen valaminen - rakastan listojen tekemistä) kuului näin: ala kirjoittamaan säännöllisesti blogia/ päiväkirjaa. Oon nimittäin huomannu, että ajatuksistaan kirjoittaminen on ilmaista terapiaa. Se selkeyttää ajatuksia ja purkaa agressiota. Monet huolet voi kukistaa kirjoittamalla ne ylös, tai ainakin saada ne näyttämään pienemmiltä kun asettaa ne perspektiiviin. Puhuminen on myös yksi suositeltava tapa selvitellä tuntojaan. Mulla on kuitenkin paljon sellaisia asioita, joita en voi jakaa kenenkään kanssa. Ja sitä vartenhan blogit on keksitty, eikö?

 Yksi näistä asioita on mun syömishäiriö. Tuntuu ahdistavalta kutsua itseään syömishäiriöiseksi, mutta toisaalta herkuttelijana tai tunnesyöjänä esiintyminen olisi teeskentelyä. Mun syömishäiriö alkoi kehittymään 13-14-vuotiaana, jolloin sain päähäni olevani lihava. Masennuin ja lohdutin itseäni herkuilla. Yläasteen lopulla kuvioihin tuli ruoasta pidättäytyminen ja lukiossa oksentelu. "Kunnon" bulimikkoa minusta ei onneksi koskaan tullut. Lukion jälkeen sairauden anorektinen puoli otti vallan ja laihduin lyhyessä ajassa alipainoiseksi. Tällä hetkellä elän jatkuvassa ahmimiskohtausten pelossa. Laihduttaminen alkaa aina ahmimispäivän jälkeen. Suuri osa energiastani kuluu kaloreiden laskemiseen ja ulkomuotoni murehtimiseen. Mulla on univaikeuksia, olen väsynyt jatkuvasti. Olen kertonut tilanteestani lääkärille, mutta olen lykännyt tulevia lääkärikäyntejä jo kuukausia. En aio kuitenkaan luovuttaa, vaan teen kaikkeni, että saan itseni kasaan seuraavaa käyntiä varten. Itseasiassa mun on tarkoitus soittaa huomenna ajanvaraukseen ja sopia uusi aika - josta pidän tällä kertaa kiinni.

Aion toki kirjoittaa blogissa muistakin asioista. Syömisongelmat on tällä hetkellä vaan harmillisen suuri osa mun elämää, mutta (suurimmaksi osaksi ajasta) toivon, että suhteeni ruokaan normalisoituisi. Joskus sairas ajattelu puskee päälle ja haluan tyhjentää jääkaapin, tai olen varma, etten tarvitse ollenkaan ruokaa elääkseni. Osaan olla melko mustavalkoinen ihminen, sellainen kaikki tai ei mitään- tyyppi. Perfektionismi on sellainen puoli mussa, jota en halua täysin romuttaa. Olisi kamalaa olla tasapaksu, keskitien kulkija. Ääripäät tulee aina viehättämään mua, mutta voisin suunnata voimavarojani positiivisempiin asioihin: vaikka taiteen tekemiseen ja luovaan toimintaan itseni täyteen tunkemisen sijaan.