Toivoa

Mulla on huomenna työhaastattelu. Jos saisin tän työpaikan, mulle tulis ehkä vähän kunnolisempi olo. Nyt oon vaan sossun tuella ja vanhempien avustuksilla elävä turhake, joka ei opiskele, tee töitä, ei mitään. Mulla on ihan hyvät fiilikset tästä, sillä se nainen, joka kutsui mut haastatteluun oli tosi positiivisen ja mukavan kuuloinen - jäi ihan sellanen fiilis, että mulla vois olla jotain saumaa saada tää paikka!

Olen muuten alkanut merkata liikkumistani ylös HeiaHeiaan. Tällä viikolla olen kävellyt yhteensä 27 kilometria ja jumpannut yhden tunnin :) Olen tosi tyytyväinen tuloksiin, jumppaa mulla on mahdollisuus harrastaa paljon enemmänkin - kolme kertaa viikossa ois hyvä tavoite. Löysin myös tosi hyvän kävelylenkin, joka on noin kahden tunnin mittainen. Kaloreita palaa sykemittarin mukaan 400!

Tämä päivä on mennyt hyvin syömisten osalta, mutta en uskalla vielä sanoa olevani "back on track", sillä ahmin viimeksi eilen. Minulla on tosi surullinen olo itseni suhteen ja negatiiviset tunteet vellovat päässäni lähes jatkuvasti. Välillä saan jotain muuta ajateltavaa, kuten lenkillä tai jumpassa (liikunta on terapiaa). Mutta jos pysähdyn hetkeksikään miettimään tilannettani - vaivun epätoivoon ja tuntuu, että haluaisin vaan raapia itseäni ja huutaa. Niin tyytymätön olen tilanteeseeni.

Yritän kerätä positiivisuutta ja voimia. Kaikista eniten, yritän keksiä itselelleni kaikenlaista puuhaa, etten vain sortuisi ahmimaan. Toivotaan, että huominen menee hyvin :) Elän näille pienille toivon pilkahduksille <3