Vaikeimpina aikoina, kun syömishäiriön ollessa täysissä voimissaan, on usein tunne, ettei missään ole hyvä olla. Omassa rauhassa on huono olla, koska on itse pahin vihollisensa. Yksin voi syödä itsensä ähkyyn. Yksin voi oksentaa, eikä tarvitse pelätä, että kukaan kuulisi. Yksin voi maata vatsa pullollaan sängyllä ja voida rauhassa pahoin. Voi valvoa vaikka koko yön tehden hurjia suunnitelmia. Yksin voi myös harhailla tuntikaupalla supermarketeissa, tutkia tarkkaan ruokapaketteja ja poistua tyhjin käsin, eikä kukaan ihmettele. Yksin ollessa voi paastota koko päivän ja tuntea kuvotusta ja huimausta, ilman että kenenkään tarvitsee olla huolissaan.
Tämän jatkuvan hullunmyllyn keskellä alkaa kaivata kotiin. Toisaalta, kotona kaapit pursuavat ruokaa. Jääkaappi on aina vähintään puolillaan, pakastimessa on yleensä varalta jäätelöä ja kuivakaapissa makeisia. Kotona kehotetaan ottamaan perunamuusia, jossa on käytetty ihan oikeaa voita ja vielä sokerista omenapiirakkaa jälkiruoaksi. Kiusauksia on kaikkialla. Vaikka ensimmäisenä lomapäivänä olen varma, etten sorru niistä mihinkään - kolmantena iltana kolistelen kuivakaapin ovia kymmenen aikaan illalla. Hermostuttaa. Pakko saada jotain makeaa.
En tiedä mihin mun kaikki itseluottamus on kadonnut. Tuntuu, kun eläisin tyhjän päällä. Mikään ei ole varmaa. En voi luottaa näläntunteeseen, elimistöni on niin sekaisin. En voi luottaa ruokaan, sillä se on lihottanut minut tällaiseksi läskipalleroksi. En voi luottaa itseeni, sillä joskus teen itselleni hyvin pahoja asioita. Haluaisin ostata huolehtia itsestäni ja elää reilusti - ilman tätä valehtelua, piilottelua ja ruoan kanssa leikkimistä. Tämä ahmimisen ja paastoamisen luoma jatkuva epävarmuus estää minua elämästä. En saa otetta mistään. En kykene mihinkään pitkäjänteiseen toimintaan, sillä se keskeytyisi kun pitää juosta kauppaan, syödä, laskea kaloreita tai muuta typerää. Aina täytyisi tehdä tai miettiä jotakin ruokaan liittyvää. Joka päivä pitäisi syödä vihanneksiakin puoli kiloa päivässä ja huolehtia riittävistä ravintoaineiden saannista ja... miten tämä onnistuu joiltakin luonnostaan? Tuntuu kun yrittäisin jonglöörata seitsemällä kissalla yhtä aikaa. Aivan järjentöntä - ja mahdotonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti